Vintagetalli lähtee juhannuksen alla kiertelemään Suomea ja samalla hankkimaan tuotteita myyntiin. Verkkokauppatilauksia voi noutaa ja toimitamme niitä seuraavan kerran jälleen Heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
Meidän kesäohjelmassa on myös käydä asiakkaana muutamissa antiikki- ja vintagetapahtumissa. Seuraavassa meidän top 4
Kiertäessämme kesän tapahtumissa on tottakai ajatuksissa ja toiveissa tehdä myös löytöjä ja niiden puolesta tapahtumat ovat sujuneet joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Tavaran etsimisen lisäksi antiikki- ja vintage-tapahtumien kiertäminen on meille syy vierailla hienoissa paikoissa, joihin ei ehkä muuten tulisi lähdettyä.
Kolmas hyvä syy lähteä liikenteeseen on alan yrittäjät ja asiakkaat, joihin on saanut tutustua saman mielenkiinnon kohteen kautta. Ihmiset luovat kesätapahtumien tunnelman, joka kannattaa kokea vaikka vanhat esineet eivät olisikaan (vielä) se oma juttu.
Fiskarsin antiikkipäivät 4.-7.7.2024
Tämän on meidän joka kesäinen "must"-juttu. Tapahtuma järjestetään Raaseporissa, kauniin Fiskarsin Ruukin alueella ja tapahtumaa voi suositella jo pelkästään miljöön takia.
Tapahtuma kokoaa alan myyjiä ympäri Suomea sekä ulko- että sisätiloihin. Ulkoalueelta löytyy yrittäjien lisäksi myös kirpputorimyyjiä. Sisätilojen näytteilleasettajat puolestaan ovat pääosin antiikki-ja vintage-alan yrittäjiä.
Alueen entisöidyt teolliset rakennukset tarjoavat kahviloita, ravintoloita sekä majoitusta.
Sisäänpääsy tapahtumaan maksaa 10 euroa
Tässä linkki Fiskarsin antiikkipäiville
Billnäsin antiikkipäivät 4.-7.7.2024
Samalla reissulla Fiskarsiin meidän auto koukkaa myös Billnäsin Ruukille. Billnäsin tapahtuma järjestetään siis samaan aikaan Fiskarsin kanssa ja välimatkaa tapahtumilla on vain 10 kilometriä. Tapahtuma mainostaa sivustollaan sen olevan Suomen kaunein antiikkitapahtuma. En kiistä!
Myyjät ovat kaikki teollisen ruukkirakennuksen sisätiloissa. Tien toisella puolella toimii myös perinnerakentajalle sopiva laaja varaosapankki.
Matkalla Billnäsistä Fiskarsiin matkalla löytyy paljon alueella asuvien pihakirppiksiä, joissa kannattaa pysähtyä.
Päivälippu tapahtumaan maksaa 10 euroa
Tässä linkki Billnäsin antiikkipäiville
Vintage market, Puotila 29.6.
Tapahtuma jää tällä kertaa meiltä väliin, mutta sitä on pakko suositella!
Vintage Style Eventsin järjestämä Vintage Market kokoaa useita alan myyjiä upeaan miljööseen Puotilan kartanolle 29.6. Tapahtuman myyjät ovat alan yrittäjiä, joita yhdistää intohimo ja arvostus vanhaan tavaraan. Jokaisella heillä on oma tunnistettava tyyli, twist ja näkemys, miten vanhat esineet nostetaan niiden ansaitsemaan loistoon. Mielenkiintoisen tapahtumasta tekee juuri jokaisen myyjän persoonallinen ja tunnistettava tyyli ja pieteetillä somistetut myyntipöydät.
Tässä linkki Vintage Market -tapahtumaan
Antiikkia ja löytöjä, Häkkilän tila 20.-21.7.
Pieksämäen junaan kannattaa hypätä heinäkuussa. Häkkilän tilan Antiikkia ja Löytöjä -tapahtuma ei ole yhtä iso edellämainittujen tapahtumien kanssa, mutta tunnelmaltaan jälleen kerran sitä voi suositella.
Myyjiä on sekä sisä- että ulkotiloissa ja he ovat pääosin alan yrittäjiä.
Sisäänpääsy tapahtumaan on 10 euroa
Tässä linkki Häkkilän tilalle
Mukavaa juhannusta!
-Aleksi