Millaisen matkan vanha esine käy ennen kuin se tulee myyntiin ja lopulta löytää tiensä uuteen kotiin?
Myyntiin tuleva esine käy usein läpi monia ehostus-, puhdistus- ja valmisteluvaiheita, ennen kuin se on valmis myytäväksi ja toimitettavaksi uuteen kotiin. Kaikilla esineillä on myös oma historiansa ja parhaissa tapauksissa tarinat myytävien tuotteiden historiasta ovat säilyneet kerrottavaksi eteenpäin. Esineen tarina tuo sille uuden ulottuvuuden ja siksi koemme tärkeäksi mahdollisimman usein selvittää, mistä tuote on peräisin ja missä sitä on käytetty.
Esimerkiksi otan aikaisemmin myymämme teollisen Tateka-valaisimen. Tateka löysi tiensä meille (tai me löysimme tiemme sen luo), kun kesällä Keski-Suomessa ajaessamme käännyimme ”kotikirppis”-kyltin kohdalta vanhan metallipajan pihaan. Kyseinen valaisin oli kiinni työpöydässä ja kysyin myyjältä, olisiko myös valaisin kaupan. Myyjä murahti, että jos todella sen lamppuvanhuksen haluan, niin on se kaupan.
Todella halusin tuon hienouden ja pääsimme kauppoihin. Hyvä esimerkki siitä, miten toisen vähemmän arvostama esine voi olla toisen aarre. Älkää siis heittäkö esineitä pois, vaan pitäkää kotikirppiksiä, niinhän myös Vintagetallin tarina alkoi.
Tateka matkusti mukanamme Helsinkiin ja ensimmäiseksi testasimme sen toimivuuden. Sähköjohdot ja katkaisijat olivat hyvässä kunnossa. Seuraavaksi valaisin pääsi puhdistettavaksi. Mäntysuopakuuraus irrotti vuosia vanhan, pinttyneen lian. Jäljelle jäi rouheus ja patina merkkinä sen aiemmasta elämästä metallipajassa.
Puhdistuksen jälkeen valaisin tuli kuvattavaksi. Mielenkiintoinen, mutta ehkä myös työläin vaihe on selvittää tietoja vanhasta esineestä. Vanhasta katalogista löytyi Tatekan eri lamppumalleja ja niin myös tämä kyseinen malli. Teollinen työvalaisin on pöytään kiinnitettävää mallia, jonka on valmistanut Tampereen Teräskaluste 60-luvulla. Tietojen perusteella alkoi hahmottua teksti myynti-ilmoitukseen.
Lopulta saimme julkaistua myynti-ilmoituksen ja valaisin pääsi lopulta lähelle sitä, mistä se oli maailmalle lähtenyt, Tampereelle, kauniin sisustuksen teolliseksi yksityiskohdaksi. Kiitos kuvasta @kaksiopyynikilla!
Tämä oli esimerkki metallisen vintage-valaisimen vaiheista ennen myyntiä. On hyvin esinekohtaista, miten paljon vaatii saada se myyntivalmiiksi. Yleisimpinä työvaiheina ovat hankinta, kuljetus, puhdistus riippuen esineen materiaalista, pienet kunnostukset, ehostukset, valokuvaus, myynti-ilmoituksen teko, tuotteen paketointi ja postitus.
Kunnostuksia varten meiltä löytyy pieni rakennusapteekki, jota olemme ajan saatossa keränneet juuri ehostuksia varten. Kierrätetyt osat voivat osoittautua kullan arvoisiksi. Monesti on tullut kiiteltyä itseä siitä, ettei ole heittänyt vanhoja ruuveja ja vetimiä pois ja sama pätee vanhoihin esineisiin.
Vanhan esineen puhdistus, kunnostus ja sen käyttöönotto uudessa ympäristössä voi tuoda siitä esiin täysin uuden puolen. Vanhan tavaran hyödyntäminen on paitsi ekologinen, myös tyylikäs ja persoonallinen valinta.
Kierrätys ja esineiden uudelleenkäyttö kunniaan!
-Aleksi
5 kommenttia
beatae laborum exercitationem rerum nihil et harum dignissimos magni qui pariatur quam. voluptate cum quas aut quia provident autem cupiditate et.
commodi magnam recusandae repudiandae nobis quidem nulla velit unde. nesciunt vel eveniet quia sed quis minima voluptatem voluptatum ex nisi iusto omnis.
dolorum est mollitia esse vel ut ipsam ab veniam fugit laudantium dolorem voluptas voluptatem ut doloribus voluptatum unde voluptate enim deserunt ut. sed corporis reiciendis sit consequatur aut fugia
ad nam debitis excepturi est est vitae cupiditate illo corporis incidunt et accusamus magnam est nesciunt officia. voluptatibus et dolorem a et iure omnis aut odit. hic maiores quibusdam quia aperiam
ratione incidunt consequatur explicabo est rem. vel dignissimos nostrum enim non quia debitis. rerum vel similique distinctio natus corrupti ab.